Lopunaikana jakaantuu Sanan ja korvasyyhyn uskovat



Viimeisinä päivinä valheprofeetat ja järjen varassa olevat julistajat oman korvasyyhynsä mukaan haalivat itsellensä kuulijoita. Niillä päivillä julistetaan korvasyyhyyn 'toista jeesusta' omaksi mieltymykseksi korvasyyhyyn eivätkä he kestä kuulla totuutta kärsiäkseen.

Sillä väärentämätön Sana on kaksiteräinen miekka, joka tunkeutuu lävitse ja erottaa sydämen lihalliset ajatukset ja aikeet aiheuttamalla lihan vierotusoireita, joita kärsittäväksi he eivät enää kestä ja haluavat kuulla vain omaksi mieltymykseksi korvasyyhyn evankeliumia. 

Korvasyyhyn evankeliumissa on toinen jeesus, jota he lähtevät seuraamaan ja myös henkiä, jota he luulevat Pyhäksi Hengeksi. Maailmassa on oleva väkevä eksytys, joka eksyttää, jos mahdollista, valitutkin.

Totuuden kuulemisen kautta liha alkaa kärsiä parannuksen hedelmäksi, mikä on hyvä asia. Sillä kaksiteräinen miekka on Sana totuudesta niin vierotusoireet voivat tuntua epämiellyttävältä kuullessaan totuutta mutta parannuksen hedelmä on siunaukseksi.

Siksi omaksi pelastukseksi on se että otetaan jatkuvasti vastaan rakkautta totuuteen voidakseen pelastua. On vääriä kristuksia, joita julistetaan viimeisinä päivinä. 

Matt. 24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin. 

Sanan varassa eläminen on omaksi pelastukseksi ottamalla vastaan rakkautta totuuteen Sanalla koetellen kaikkea - katsomatta henkilöön hengen sävyssä. Väärentämätön Sana vie perille turvallisesti Isä Taivaallisen luokse. 

Väärentämätön Sana varjelee uskon sydämen rakkauden kylmentymiseltä. On niitä uskovia joiden keskipiste ei ole Jumalan Sana niin heidän uskon sydämen rakkaus kylmenee. Viimeisinä päivinä he tulevat närästämään totuudessa vaeltavia uskovia kohti. Tulee se aika jolloin uskovat jakaantuvat. Toiset pysyvät lujasti totuudessa loppuun asti, pelastuvat.







Tästä löydät...

Mauno Mattila ja kirja "Pyhien Sota"