ღ Naisten asema uudessa liitossa ja seurakunnassa. ღ



Raamatun mukainen seurakunta


Kirjoitan nyt seurakunnasta jonka määrittely johtaa väärinymmärrykseen luullen rakennustaloksi - uskonsuunnan ja kuppikunnan mukaan. Kuitenkin Raamattu ei siitä tarkoita.

'Seurakunta' -sana on nykyajan mukaan väärennetty määrittelemä. Seurakunta -sana sai alkun jo VT:ssa [Vanhassa Testamentissa]. Silloin Mooseksen kansaa kutsuttiin seurakunnaksi, mikäli tarkoittaa uskovia. Mutta nykyään se sana on väärennetty, eli se määritellään nykyajan mukaan kuppikuntien seurakunta-nimikkeeksi ja uskonsuunnaksi.

Raamattu tarkoittaa Kristuksen seurakuntaan automaattisesti liittäneitä uskovia jo uskoontulon ja uudestisyntymisen kautta. Siksi uskovia kutsutaan Raamatun mukaan seurakunnaksi.

Me olemme Raamatun mukaan Kristuksen ruumiissa - seurakuntana. Hän on meidän seurakunnan pää. Me olemme Kristuksen ruumiillinen seurakunta ja Kristus on meidän pää ollessamme Hänen ruumiillinen seurakunta. Juuri tätä Raamattu tarkoittaa.

Kol. 1:18 Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen.

Mutta myös Raamattu puhuu erikseen yhteisestä kokoontumisesta jota luullaan rakennustalon mukaiseksi seurakunnaksi - uskonsuunnan ja kuppikunnan mukaan. Joten meidän tulee tarkata mitä tässä kohdassa Raamattu tarkoittaa. Nimittäin yhteisestä kokoontumisesta Raamattu puhuu. Jeesuksen nimen tähden me yhteen kokoonnumme jota Raamattu tarkoittaa.

Hepr. 10:25 Älkäämme jättäkö yhteistä kokoontumistamme, niin kuin muutamien on tapana, vaan kehottakaamme toisiamme entistäkin enemmän, kuin näette tuon päivän lähestyvän. RK

Niin mitä seurakuntaan tulee; niin Raamattu tarkoittaa tuon ajan kristittyjä joita kutsutaan seurakunnaksi. Filippos perheen kanssa kotona kokoonnuttiin ollessaan seurakuntana.

Naisten asema uuden liiton järjestyksessä ja seurakunnassa
No näen asiaa kun Jumala käytti Filippoksen tyttäriään profetoimisen lahjalla seurakunnan yhteiseksi rakennukseksi [Apo 21:9]. Tyttäret osallistuivat seurakunnan yhteiseen rakentumiseen muttei he olleet seurakunnan johdolla.

Niin sama asia pätee opettamiseen. Vallitseva opetus ja johtotehtävä kuuluu vain miehilleen siinä Herran tahdonmukaisessa seurakunnan järjestyksessä. Niin vallitseva opetus ei kuulu naisille eikä nainen saa olla kaitsijana eikä saa olla seurakunnan johdolla mutta voi osallistua seurakunnan yhteiseen rakentumiseen - armolahjojen mukaan kun ne armolahjat Jumala on asettanut seurakunnan yhteiseksi rakennukseksi.

Seurakunnan järjestys


Naisen ei ole lupa puhua seurakunnassa sillä se on häpeällistä, sanoi Paavali [1Kor. 14:35] Koska kyse oli tuohon aikaan epäjärjestyksestä, sen naiset aiheuttivat seurakunnan keskuudessa. Paavali tarkoittaa että naisen on häpeällistä puhua yhtä aikaa häiriten Jumalan asettamia kaitsijoita - heidän johtaessaan johtotehtävia seurakunnassa niin äänekkäät naiset olivat häiriöksi Jumalan asettamille kaitsijoille kun naiset puhuivat kysellen yhtä aikaa. Siksi Paavali nuhteli naisia ja sanoi että se on häpeällistä puhua [häiritä]. Paavali siitä tarkoittaa.

Niin Paavali sanoi: ’jos he [naiset] tahtovat tietoa jostakin, niin kysykööt kotonaan omilta miehiltään, sillä häpeällistä on naisen puhua seurakunnassa [jae 35]. Niin Paavalin mukaan naiset voi kysyä omilta miehiltään kotona. Se tarkoittaa että naiset kokouksen aikana kyselivät äänekkäästi niin se häiritsi kaitsijoita – heidän johtotehtäviä.

Niin seurakunnankokouksen päätyttyään naiset voi kysyä omilta miehiltään. Sillä se ei ole soveliasta yhtä aikaa puhua kysellen ja häiriten kaitsijoita - heidän johtaessaan johtotehtävää ja hoitaessaan kaitsian virat ja se on Paavalin mukaan häpeällistä puhua [häiriten] seurakunnassa.

1Tim. 2:12-14 tarkoittaa sitä johtajuutta eli vallitsevaa opettamista ja vallitsemista. Paavali sanoi: ’minä en salli, että vaimo opettaa, enkä että hän vallitsee miestänsä, vaan eläköön hän hiljaisuudessa’ [1Tim. 2:12]. Paavali tarkoittaa hiljaisuudella seurakunnassa tapahtuvaa järjestystä ilman epäjärjestystä joka on häiriöksi seurakunnalle. Siten jakeen 13 mukaan tarkoittaa alamaisuutta. Kirjoitin jo tuossa raamatullisesta alamaisuudesta joten en nyt kirjoita siitä. 

Niin Jumala ei ole tarkoittanut vallitsevaa opettamista naisen tehtäväksi seurakunnassa eikä naisen saa opettaa johtaessaan seurakuntaa eikä naisen saa vallita seurakuntaa opettaessaan eikä naisen saa olla kaitsijana mutta nainen voi osallistua Jumalan asettaman lahjan mukaan seurakunnan yhteiseen rakentumiseen sillä Kristuksessa ei katsota miestä eikä naista kun Jumala jakaa tahdon mukaan heille armolahjoja seurakunnan yhteiseksi rakennukseksi mutta Herra on asettanut kaitsijan virat ja johtotehtävät vain miehilleen.

Niin naiset alamaisina voivat osallistua seurakuntaan yhteiseksi rakennukseksi – Kristuksessa kun tämä kaikki tapahtuu järjestyksen mukaan säädyllisesti [jae 40]. Niin Seurakunnassa alamaisena nainen voi julistaa Jumalan Sanaa, opettaa ja profetoida kun Jumala on asettanut armolahjoja seurakunnan yhteiseksi rakennukseksi. 

Kerron lyhyesti mitä seurakunnassa minulle tapahtui. Eräs nainen nousi lavalle ja kertoi saaneensa näyn ja profeetallisen sanan joka koskee minua. Siten se toteutui minun kohdalleni mitä siinä näyssä sanottiin ja vielä profeetallisen sanan mukaan niin katsoin siitä yhteiseksi rakennukseksi niin minä rakennuin Kristuksessa sen näyn ja profeetallisen sanan kautta. 

Vielä toinen yksi nainen nousi lavalle ja koki kehotuksen opettaa tai oikaista Sanan mukaan niin minusta se opetus oli hyvin tervehenkistä ja raitishenkistä koska se avasi ymmärrystä tässä asiassa mitä Sanan valossa Raamattu tarkoittaa. Näen että Jumala käytti häntä tässä asiassa seurakunnan yhteiseksi rakennukseksi. Opettamisen lahjalla Jumala ei tarkoita naisen vallitsevan ja johtavan seurakuntaa mutta nainen voi opettaa ilman vallitsevaa opettamista ja ilman johtamista.

Niin Jumala käyttää miehiä ja naisia - sukupuoleen katsomatta armolahjoilla seurakunnan yhteiseksi rakennukseksi mutta Jumala on asettanut johtotehtävät sekä kaitsijan virat että vallitsevaa opettamista vain miehilleen.

Niin jos tahtoo olla suuri, se asettuu palvelemaan seurakuntaa, sanoo Raamattu. Jeesushan ei tullut palveltavaksi vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi - pelastaakseen kansaa niin se asenne tulkoon meidän keskinäiseksi sydämen asenteeksi seurakunnassa. 

Koska se asenteellinen toiminta heijastaa suoraan Kristusta päin - siinä Hänen sisäisessä tuntemisessa niin siinäkin se heijastuu moneen ihmiseen niin heillä usko ojentautuu Kristusta kohtaan -
siinä Kristuksen sisäisessä tuntemisessa. Niin ja amen! 

Matt. 20:26 Näin älköön olko teillä keskenänne, vaan joka teidän keskuudessanne tahtoo suureksi tulla, se olkoon teidän palvelijanne,

Matt. 20:28 niinkuin ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi monen edestä."

Minä rukoillen pyrin etsimään Herran tahtoaan niissä pyhissä kirjoituksissa mitä Hän opettaa ja tiedostan olevani vajavainen siinä. Niin tätä tulee koetella Sanalla omaksi pelastukseksi ja suojaverkoksi. Keskinäinen rauha olkoon keskuudessamme, samoin keskinäinen rakkaus!

♥•.•♥•.•♥•.•♥•.•♥•.•♥•.•♥•.•♥•.•♥•.•
♥•.•♥•.•♥•.•♥•.•♥•.•♥•.•♥•.•♥•.•♥•.•















Tästä löydät...

Mauno Mattila ja kirja "Pyhien Sota"